torstai 13. marraskuuta 2014

Pennut 7-viikkoa


Pennut täyttivät 7-viikkoa 5.11.2014.
Pentuset kasvavat kovaa vauhtia ja oppivat joka päivä uusia taitoja. Kasvukuvissa käytetty hämähäkkilelu alkaa kutistua kovaa vauhtia viikko viikolta pentusten rinnalla.

Pentuset kävivät myös eläinlääkärissä pentuetarkastuksessa ja kaikki saivat terveenpaperit lähtiessä mukaansa. Miisa-täti kävi siruttamassa pentuset kotona pari päivää ennen eläinlääkärin tarkastusta.

Alva-mamma lähti omaan kotiinsa Ouluun ja vieroitus sujui ongelmitta sekä Alvalta, että pennuilta. Alva nauttiikin nyt täysin siemauksin omasta ajasta ja oman perheen läheisyydestä.
Iso kiitos vielä Antille ja Jonnalle luottamuksesta, antaessanne rakkaan Alvan minun huomaani. Alva hoiti oman osuutensa pentujen hoidosta varsin mallikkaasti ja tunnollisesti.

Hildan tuleva kutsumanimi on Una. Una muuttaa oman perheensä luo Ouluun ensi viikonloppuna.

Pentujen viralliset nimet ovat seuraavat:
Tuure - Charmin Grey´s Averill (omistaja Arja Korhonen)
Ólafur - Charmin Grey´s Azzan (omistajat Arja Korhonen ja Jari Kähkönen)
Una - Charmin Grey´s Aisling (omistajat Antti Ropponen)

Pentueen molemmat pojat siis jäävät tähän kotiin asumaan, joten hommaa riittää jatkossakin yllin kyllin kouluttamisen ja turkinhoidon kanssa.

Pentuset ovat harjoitelleet mm. portaiden menemistä alas ja ylös. Hienosti sujuu!



Meille satoin hurja määrä lunta yhden vuorokauden aikana. Pentusista onkin kehkeytynyt varsinaisia lumipetoja alku ihmettelyn jälkeen. Wilson on oiva pentusten leikittäjä, siitä kuvia tässä alla.

Wilson
Myös Alfred intoutui hiema leikittämään pentusia, mutta vain hieman. Muutenhan menee katu-uskottavuus kokonaan, jos alkaa liikaa leikkimään kakaroiden kanssa.



Tuure

Una

Una

Una

Wilson






Tuure 7 vk

Ólafur 7 vk

Una 7 vk




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti